Kokemusta ja paikallistuntemusta

Kiinteistönvälitys Kari Toivonen Oy perustettiin loppuvuodesta 2015 Toimimme pääasiassa Vakka-Suomen alueella. Palveluihin kuuluu asuntojen, loma-asuntojen ja tonttien välitys.
Henkilökuntamme on toiminut kiinteistöalalla jo lähes kymmenen vuotta ja pitkän kokemuksen myötä olemmekin saavuttaneet jo asiakkaidemme luottamuksen.

Olemme paljasjalkaisia uusikaupunkilaisia ja paikallistuntemuksestamme on useimmiten hyötyä. Tiedämme myytävien ja ostettavien kohteiden sijainnit ja joskus jopa kohteen historiaa. Olemme yllättäneet asiakkaan useasti, esimerkiksi tietämällä kohteen historiasta tai rakennuspaikasta mielenkiintoisia ja joskus arvonkin kannalta oleellisia tietoja. Tätä on paikallistuntemus parhaimmillaan ja sitä tietysti mielellämme hyödynnämme.

Rehellistä ja luotettavaa työskentelyä

Asiakkaan kuunteleminen on tärkeintä kiinteistönvälityksessä ja tästä arvosta me pidämme kiinni. Vakuutamme myös asiakkaidemme voivan täysin luottaa siihen, että kaupat hoidetaan ammattimaisesti ja asiantuntevasti. Kiinteistönvälityksen tulee olla avointa ja sekä myyjä- että ostajaosapuolen on oltava tyytyväisiä kauppoihin.

Päämääränä on palvella aina asiakasta mahdollisimman hyvin ja kokonaisvaltaisesti. Tavoitteena on aina onnistunut kauppa molemmille osapuolille.
Laajan yhteistyökumppaniverkostomme ansiosta voimme järjestää sinulle monenlaisia palveluita tarpeidenne ja toiveidenne mukaisesti.

Ota yhteyttä silloin kun sinulle sopii

Meillä ei ole kiinteitä toimistoaikoja, sillä kiinteistönvälitys on liikkuvaa työtä ja koemme, että asiakkaan tulee saada välittäjä kiinni silloin kun asiakkaalle sopii.
Voit siis soittaa koska vaan, ellemme juuri sillä hetkellä pysty vastaamaan puheluunne, olemme myöhemmin yhteydessä teihin.

VÄLITYSPALKKIOHINNASTO

Hinnastomme »

Kommentit poistettu käytöstä.